Perinteisesti yrittäjyyteen suhtaudutaan pelonsekaisin tuntein. Jos nuorelta kysyy, voisitko kuvitella ryhtyväsi yrittäjäksi, vastaus mitä todennäköisimmin on kielteinen. Tuttaviltani olen kuullut tarinoita, kuinka lähipiiri on vastustanut yrityksen perustamista. "Ei siitä kuitenkaan tule mitään! Lomia et ehdi koskaan pitää! Eihän kukaan tässä taloustilanteessa osta mitään!" Tällaisella asenteella ei pitkälle pötkitä - oli yrittäjä tai ei. Yrittäjyyteen voi kasvaa: tärkeintä on halu tehdä määrätietoisesti töitä unelmansa eteen.
Yhteiskunnassa tulisi enemmän painottaa yrittäjyyden mahdollisuuksia eikä haasteita. Suomesta löytyy paljon huikeita esimerkkejä innovatiivisista start up -yrityksistä, jotka voivat esimerkillään antaa vinkkejä ja sytyttää innostuksen ensimmäisen kipinän. Suosittelen tutustumaan Taivas+Helvetti -kirjoihin, joissa on mielettömiä tarinoita erilaisista yrittäjistä. Muiden tarinoita lukemalla alkaa helposti itsekin pohtia, mitä voisi tarjota yritystoiminnan parantamiseksi ja voisiko keksiä huippuidean menestysyrityksen perustaksi. Yrittäjyyden kynnys ei tarvitse olla niin korkea kuin se nyt on, sillä monet ideat eivät vaadi isojakaan investointeja toiminnan aloittamiseksi. Yrittäjyyttä voi harjoitella ensin pienemmällä liiketoiminnalla ja kasvattaa sitä taitojen ja varmuuden kehittyessä. Ensi viikolla järjestettävä Slush-tapahtuma on myös oiva tilaisuus hakea inspiraatiota yritysideoihin.
Vaikka intoa, rohkeutta ja riskinottokykyä oman yrityksen perustamiseen ei olisikaan, jokainen työntekijäkin tarvitsee yrittäjäasennetta. Sisäinen yrittäjyys tarkoittaa taitoa toimia rohkealla, tuottavalla ja määrätietoisella tavalla omassa työssään. Yrittäjä- ja markkinointiasenne kulkevat käsi kädessä, sillä jokaisen täytyy myös ymmärtää markkinointinäkökulma kaikessa toiminnassaan. Markkinointi ei ole osasto, vaan asenne. Yhtä lailla yrittävyys ei ole ainoastaan toimitusjohtajan vastuulla, vaan jokaisen työntekijän oikeus ja velvollisuus.
“Mä en yritä, mä teen!”Yrittäjyyteen kannustaa myös erilaiset verkostot, jotka antavat rohkeutta ja kannustavat kulkemaan omaa tietään. Tampereella kokoontuvassa Nuorten Yrittäjien Voimalassa Chef Santeri kertoi viime viikolla, kuinka hänellä on aina ollut halu yrittää, vaikka ei ole oikein edes tiennyt mitä. Toivottavasti jokainen voi samaistua hänen ajattelutapaansa: "Mä en yritä, mä teen!"
-Chef Santeri
Minna Kätevä
minna.kateva@bstr.fi